Oikein maukas kakku, mutta kotiintoimitettuna kakuissa oli koristeet vettyneet ikävän näköisesti, ja kinuskimaista nestettä oli kakun päällä ja reunoilla.
Kaunis ja todella hyvän makuinen, raikas kakku.
Todella kaunis ja hyvännmakuinen kakku, kaikki vieraatkin kehuivat kakkua persoonalliseksi, kauniiksi ja maistuvaksi. Nappivalinta.
Mansikkaa, kermaa & vaniljaa, kaikkia just sopivasti ja täydellisessä balanssissa. Tämä kakku veti suupielet ylöspäin kaikilla herkuttelijoilla. Hyväkakku ei petä! 😋
Kaikki kehuivat kakkuja (vadelma-valkosuklaa ja laktoositon mansikka) ja etenkin kreemikuorrute sai kehuja ettei maistunut pahalle kuten usein saattaa olla. Koristelut juuri sellaiset kuin haluttiinkin.
Sain kakkukoneella juuri toivomusteni mukaisen ihanan kakun ristiäisiin
Erittäin helppo tapa suunnitella kakku isommillekin porukalle
Erittäin maukas kakku. Pidin erityisesti myös siitä, että kakku ei ollut liian imelä!
Käytämme evästeitä palvelun ja verkkokaupan kehittämiseksi. Evastekaytanto