83 € – 125 €
Voileipäkakku herkullisella lohitäytteellä.
Maku hyvä. Ehkä jopa ihan hiukan vähemmän täytettä väleissä riittäisi.
Leivät olivat jääneet vähän kuiviksi eikä maku ollut erikoinen.
Pettynyt. Pohja kuiva, samoin liian kuiva koko kakku. Lohta oli turhan vähän.
Olis voinut olla mehevämpi ja lohi maistua enemmän.
Kaunis, kakussa käytetty leipä ei ollut mielsestäni niin hyvää. Muuten hyvänmakuinen. M koko (9-15 henkilölle) oli aika pieni, sanoisin että enemmän10 henkilölle kuin 15 henkilölle (jos ei ole paljon muuta tarjottavaa).
Olen tottunut koristeellisimpiin versioihin (lohta ja vihanneksia päällä), jotka maistuivat paremmin. Nyt kakun pääliosa oli vähän turhan raskas paksun kerroksen takia ja kaipaisi ennemmin lohta ja vihanneksia. Kakun makukaan ei ihan ollut täydellinen, jokin pisti liikaa esiin: tilli? Se peitti muita makuja. Koostumus liian vetinen. Söin yhden palasen, mutta en halunnut syödä enempää, vaikka lohikakuista tykkäänkin. En tilaisi uudelleen.
© Mammun Hyväkakku Oy | Tilaus- ja sopimussehdot | Tietosuojaseloste
Maku hyvä. Ehkä jopa ihan hiukan vähemmän täytettä väleissä riittäisi.
Oikein maukas
Leivät olivat jääneet vähän kuiviksi eikä maku ollut erikoinen.
Kaunis ja maukas
Pettynyt. Pohja kuiva, samoin liian kuiva koko kakku. Lohta oli turhan vähän.